keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Juhannusruusu-matot

Sain idean Juhannusruusu-maton tekemiseen siskoltani, joka on tehnyt maton jo useamman kerran. Ohje mattoon löytyi lankava.fi -sivustolta. Maton tekeminen tuntui aluksi vaikealta, koska en ole tehnyt aikaisemmin virkannut mattoa. Pian homma kuitenkin alkoi sujua, kun oppi lukemaan ohjetta. 

Josefiina K.

Mietin, mitä alkaisin seuraavaksi tekemään ja katselin, mitä muut suunnittelivat. Kaverini oli juuri aloittanut juhannusruusu-maton tekemisen ja ajattelin, että se olisi kiva tehdä. Katsoin ohjetta ja luulin, ettei minusta olisi tekemään sitä, mutta opettajan avustuksella virkkaaminen lähti hyvin käyntiin. Lopuksi osasin jo itse lukea ohjetta, ja tein maton loppuun melko itsenäisesti. 


Johanna K.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti