tiistai 30. huhtikuuta 2019

Virkattu juhannusruusu-matto

Idea maton virkkaamiseen tuli siitä, kun kaverini virkkasi mattoa ja halusin itsekin kokeilla sitä. Olin myös nähnyt Instagramissa paljon kuvia virkatuista matoista.
Minulla oli ennakkoluuloja virkkaamista kohtaan, koska olin aina ajatellut sen olevan tylsää ja monimutkaista hommaa. Käsitykseni kuitenkin muuttui mattoa tehdessäni. Se oli ihan hauskaa!
Aiempaa kokemusta virkkaamisesta minulla oli vain muutaman isoäidinneliön verran. Siksi päätin valita aika yksinkertaisen ohjeen. Siinä oli minun taidoilleni sopivasti haastetta. Ei nimittäin ollut pylväät ja kiinteät silmukat kovinkaan tuoreessa muistissa. Loppujen lopuksi virkkaaminen alkoi sujua ja sitä oli kiva tehdä myös kämpillä. Vaikeuksia ei sen kummemmin ollut sen jälkeen, kun tajusi tekniikan.
Käytin maton tekemiseen valkoista ontelokudetta, sekä 8mm kokoista virkkuukoukkua. Ohjeen otin lankavan nettisivulta.
Tässä valmis työ. Mielestäni matto onnistui hyvin. Taisin myös vähän innostua virkkaamisesta..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti