tiistai 30. huhtikuuta 2019

Virkattu kukkaro

Työn suunnittelu:

Selasin Molla Millsin Virkkuri muotoja ja pintoja kirjaa ja siellä tuli vastaan tää. Ihastuin ensiksi keltaseen väriin ja aattelin, että ois siisti tehä itekki tuollanen.
Suunnittelu oli helppoa ku teki suoraan ohjeista, joten siihen ei myöskään mennyt kovin paljoa aikaa.





Tavoitteeni:

Tavoitteena oli saada hieno ja käyttökelpoinen pussukka. En myöskään ollut aikaisemmin laittanut vetoketjua, joten sain harjoiteltua sen tässä samalla. Myös kärsivällisyyttä tarvi aika paljon, sillä koko ajan piti virkata samanlaisia silmukoita, ja kierroksia oli monta.
Tavoitteeni onnistui, sillä pussukasta tuli käyttökelpoinen.

Materiaalina käytin Hjertegarnin cotton nr.8 100% puuvillalankaa.

Työskentely:

Työskentely eteni aika nopeasti ja tekeminen oli helppoa. Vaikeinta työskentelyssä oli saada pysymään reunat tasaisena.


Kappaleen loppuun virkattiin kavennus, jotta pohjalle sai muodon.


Kappaleita piti tehdä kaksi samanlaista.

Tämän jälkeen vuorossa oli vetoketjun laitto ja ompelu.

Lopuksi vielä kappaleet ommeltiin yhteen ompelukoneella.

Valmis työ:

                                                21.4


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti