tiistai 2. toukokuuta 2017

Neuletakki

Tein pikkusiskolleni neuletakin neulekoneella. Suunnittelin sen itse. Kierrosten ja silmukoiden laskeminen oli aika turhauttava, mutta työ oli muuten aika nopea tehdä. Neuloin käsin napituskaitaleet, hihansuut ja helman. Nopeiksi valitsin puunapit. Pikkusisko tykkäsi neuletakista ja olen itsekin tyytyväinen siihen. 



Anni 

Collegehaalari

 Halusin ommella collegehaalarin siskon tytölle. Kaavat loysin ottobren 1/2012 lehestä. Kankaan valintaan kysyin neuvoa siskoltani. Haalari oli aika heleppo tehä. Lopputulokseen oon tyytyväinen.
M.K

maanantai 1. toukokuuta 2017

Räsymatto

Päätin tehdä maton sillä en ennen oo mattoa tehny. Matto oli aika yksinkertainen ja helppo tehdä, eikä tekovaiheessa kestänyt kovin kauaa. Minulle uutta työssä oli loimen tekeminen, hyvillä neuvoilla sekin sujui hyvin. Tein matosta mustavalkoraitaisen koska kotona omassa huoneessani on paljon mustavalkoistaraitaa.

       Jonna

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Huppari

Sain idean tehdä tämän hupparin, kun saatiin meidän opistopaidat, Bajat. Otin siitä mallia ja piirsin itse kaavat, tein takakappaleesta 10 cm pidemmän. Tein hupparin tummanharmaasta, paksusta collegekankaasta. Maalasin valkoisella maalilla raitoja siihen. Huppari oli yllättävän helppo ja nopea tehdä ja olen tyytyväinen lopputulokseen. 



Anni 

Juhlamekko

Halusin tehdä itselleni mekon, jota voisi käyttää esimerkiksi kevätjuhlassa. Suunnittelin mekkoa aluksi paperille ja löysinkin haluamani kaavat Suuri käsityö -lehdestä (3/2016). Työ eteni yllättävän nopeasti. Muokkasin alkuperäistä ohjetta poistamalla taskut sekä vyötärönauhan ja lisäämällä vuorikankaan. Työssä oli juuri sopivasti haastetta ja uusia juttuja. En ollut esimerkiksi koskaan ennen ommellut vuorikangasta ja piilo-ommelta. Myös vastalaskosten ompelu oli uutta.



Elli

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Paljettimekko

Tein siskoni tytölle paljettimekon. Ohje on Suuri Käsityö (10/2016) lehdestä. Kankaana käytin viskoositrikoota, joka teki mekosta juhlavamman. Ohjeessa mekon etuosaan oli käytetty paljettikangasta, mutta koska sitä ei ollut saatavilla, ompelin paljetit kankaaseen itse. Mekon takaosaan tein napitushalkion ja vyötärölle ompelin poimituksen. Opin mekon ompelussa poimuttamisen ja kaitalehuolittelun. Mekkoa oli kiva tehdä ja olen ihan tyytyväinen lopputulokseen.

Jasmiina

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Virkattu lattiatyyny

Halusin virkata itselleni valkoisen lattiamaton. Ohje lankava.fi- sivustolta marketta pitsimatto. Matosta alkoi kumminkin tulla liian kupera, ja muutenkin pieni, niin päätin tehdä matosta lattiatyynyn. Sain idean toiselta opistolaiselta, jolla oli käynyt ihan samanlaisia. Tein mustasta kankaasta tyynyn, jonka täytin aluksi sisältä tilkuilla. Lopuksi laitoin pumpulia päälle, ettei tyynystä tulisi liian kova. Viimeiseksi vain ompelin valkoisen virkatun maton tyynyn päälle.
Venla Kurula